Herders in the budgetary commons : the fiscal policy consequences of multiparty government in the European Union

In contemporary political economy, it is often argued that multiparty government contributes to sustainability problems in the public economy. This is because parties have incentives to offer targeted policies to narrow-based voter groups while neglecting a large share of the costs associated with such policies. The structure of the situation is arguably similar to overconsumption and under-saving problems often encountered in the management of natural resources, which has given rise to the notion of the budgetary or fiscal common-pool problem. In this view, multiparty government is associated with increases in public spending, taxes and debt as well as persistent budget deficits; such phenomena becoming clearer as the number of parties in government grows. This work challenges the view by arguing that such problems are not inherent features of multiparty politics, but rather follow from the combination of multiparty decision making and the breakdown of programmatic linkages between voters and political parties. In particular, when corruption and other forms of favouritism and partiality are prevalent in the public sector, the credibility of programmatic goals and statements that parties make decreases. This creates room for non-programmatic, distributive objectives and hence encourages the exploitation of the tax base, which becomes visible in empirical associations between the number of government parties and fiscal policy aggregates. In contrast, impartial and efficient state institutions make it possible to present and implement programmes with far-reaching and universalistic implications, whereby the programmatic stances rather than the number of government parties explain policy outcomes. This makes it possible to manage the ‘budgetary commons’ in a sustainable way. These arguments are tested on data that covers the current 28 member states (as of 2017) of the European Union from the early 1970s or mid-1990s to 2012. The results are largely in line with the expectations, although the effects of political variables differ somewhat between the post-communist member states and the rest. The number of parties in government explains fiscal policy outcomes mainly in those post-communist countries where favouritism and partiality in the use of state authority are most prevalent. However, in the post-communist area these effects disappear when state institutions are more impartial, whereby the effects of variables capturing programmatic aspects of politics have explanatory power. Outside the post-communist area, political variables generally have little effect on fiscal policy aggregates, especially since the early 1990s. However, in that group of countries, those countries with most impartial state institutions have been most likely to adopt stringent and encompassing fiscal rules.  Nykyisessä poliittisen talouden tutkimuksessa on tavallista väittää, että monipuoluehallinto on omiaan johtamaan julkistalouden kestävyysongelmiin. Tämä johtuu siitä, että puolueilla on kannustimia tarjota kohdennettuja etuja kapeapohjaisille äänestäjäryhmille ja jättää suuri osa toimenpiteiden kustannuksista huomiotta. Rakenteeltaan tilanteen väitetään usein muistuttavan luonnonvarojen hallinnassa usein ilmeneviä ylikulutus- ja alisäästämisongelmia. Siksi budjettiyhteisvaranto-ongelman käsite on tullut suosituksi. Tämän näkemyksen mukaan monipuoluehallinto on yhteydessä julkisten menojen, verotuksen ja velan kasvuun sekä sitkeisiin alijäämiin siten, että nämä ilmiöt käyvät sitä voimakkaammiksi, mitä suurempi määrä puolueita on jakamassa hallitusvaltaa. Tämän tutkimuksen mukaan edellä mainitut ilmiöt eivät ole monipuoluehallinnon välttämättömiä seurauksia. Pikemminkin ne seuraavat siitä, että monipuoluepolitiikkaa tehdään äänestäjien ja puolueiden välisten ohjelmallisten yhteyksien ollessa heikkoja tai puuttuessa kokonaan. Erityisesti korruption ja muiden puolueellisuuden muotojen ollessa julkisella sektorilla yleisiä puolueiden esittämien ohjelmallisten tavoitteiden ja väittämien uskottavuus heikkenee. Tämä luo tilaa ei-ohjelmallisille jakopoliittisille motiiveille ja kannustaa käyttämään veropohjaa jakopoliittisten resurssien lähteenä, mikä ilmenee hallituspuolueiden lukumäärän ja julkistaloudellisten muuttujien välisinä empiirisinä yhteyksinä. Puolueettomat ja tehokkaat valtioinstituutiot sen sijaan mahdollistavat laajojen ja pitkävaikutteisten ohjelmien esittämisen ja toimeenpanemisen, jolloin puolueiden esittämät ohjelmalliset linjat, hallituspuolueiden lukumäärän sijaan, selittävät politiikan lopputuloksia. Näitä väittämiä testataan aineistolla, joka kattaa Euroopan unionin nykyiset 28 jäsenmaata (vuoden 2017 tilanteen mukaan) 1970-luvun alusta tai 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2012. Tulokset ovat pitkälti odotusten mukaisia, joskin poliittisten muuttujien vaikutukset poikkeavat toisistaan jälkikommunistisissa ja muissa jäsenmaissa. Hallituspuolueiden lukumäärä selittää julkistaloudellisia lopputuloksia lähinnä niissä jälkikommunistisissa maissa, joissa puolueellisuus julkisen vallan käytössä on kaikkein yleisintä. Jälkikommunistisella alueella nämä ilmiöt kuitenkin häviävät valtioinstituutioiden käydessä puolueettomammiksi, jolloin politiikan ohjelmallisia puolia kuvaavat muuttujat saavat selitysvoimaa. Jälkikommunistisen alueen ulkopuolella poliittisilla muuttujilla on vain vähän vaikutusta julkistaloudellisiin mittareihin erityisesti tarkasteltaessa 1990-luvun alun jälkeistä ajanjaksoa. Kuitenkin jälkikommunistisen alueen ulkopuolisista maista ne, joiden valtioinstituutiot ovat kaikkein puolueettomimmat, ovat todennäköisimmin ottaneet käyttöön vahvoja ja kattavia budjetointisääntöjä

The Fiscal Commons – Assessing the Limits and Possibilities of a Metaphor

The common-pool problem has become a popular metaphor in studies of distributive politics, multi-party government and public finance, where it refers to overexploitation problems similar to those often encountered in the management of physical resources. There has been little discussion on what the fiscal commons actually is, and therefore it is not obvious that the conclusions drawn from these studies are always useful. This article proposes a conceptual apparatus for analysing the fiscal commons and suggests how the metaphor could be used in new applications, on the one hand, and why some previous results should be used with caution, on the other. Special attention should be paid to the specification of the bargaining situation in which decisions are made as well as to the feedback loops that connect the choice of policy instruments to the economy and again to the political process.</p

Citizens’ evaluations of electoral pledge fulfilment in Finland: Individual pledges and overall government performance

This study addresses citizens' evaluations of government parties' electoral pledge fulfilment at two levels, distinguishing between the fulfilment of individual pledges and the overall extent to which the government parties have fulfilled their pledges. At the level of individual pledges, those identifying with a party are more likely than non-identifiers to offer both positive and negative judgements on pledge fulfilment, but no clear differences are evident between government and opposition party identifiers. When it comes to evaluations of overall pledge fulfilment, government party identifiers tend to provide above-average performance ratings, whereas those identifying with an opposition party tend to give relatively negative ratings. Respondents who indicate that they do not identify with any party and have little interest in politics tend to choose the ‘can't say’ alternative when faced with questions about the fulfilment of individual pledges. This study draws on survey data from the 2019 Finnish National Election Study.</p

Not always on an equal footing: power, partiality and the conditional effect of multiparty government on public spending

Public spending arguably increases with the number of parties in government as each party seeks to secure benefits to its target groups. In this study, two factors that affect the budgetary consequences of multiparty government are identified. The first is the distribution of a priori voting power. An uneven distribution of voting power implies that all government parties are not expected to be equally successful in budgetary negotiations. The second is the degree of impartiality of the public sector. If the public sector is characterized by corruption and other forms of partiality, distributive issues can be expected to gain importance in representative politics. An analysis of data from 30 European countries suggests that changes in the number of government parties are associated with changes in public spending in cases where equally powerful parties are in government and the public sector is relatively partial.</p

Puun ja kuoren välissä? Paikallistason poliittisen kilpailun yhteys kuntien talouteen

Municipalities are key players in the Finnish welfare state model, and how municipalities manage their budgets affects the sustainability of the entire system. In this study, we ask whether and how the level of political competition in local elections is connected to the variation in the financial standing of Finnish municipalities. We expect that political variables associated with the competitiveness of the local political system are connected in non-linear ways to central budgetary aggregates measuring the level of spending and the adequacy of income financing of the activities of the local government. Specifically, we expect that intermediate levels of competition are conducive of outcomes that are in line with the efficient and sustainable use of public funds, while both extremely low and extremely high levels of competition induce special-interest politics and short-termism. An analysis of data covering the municipalities of mainland Finland from 2001 to 2014 suggests that the level of spending has a U-shaped relationship with the fractionalisation of the party system. We also find some evidence suggesting that the adequacy of income financing increases with the level of electoral turnout but that connection is somewhat uncertain.Kunnat ovat suomalaisen hyvinvointivaltiomallin keskiössä, ja se, miten kunnat hoitavat talouttaan, vaikuttaa koko järjestelmän kestävyyteen. Tässä tutkimuksessa kysymme, millainen yhteys paikallistason poliittisella kilpailulla on vaihteluun kuntien taloustilanteessa. Odotamme, että paikallisen poliittisen järjestelmän kilpailullisuuteen liittyvät muuttujat ovat ei-lineaarisessa yhteydessä keskeisiin julkistaloudellisiin muuttujiin, jotka mittaavat kuntien menojen tasoa ja tulorahoituksen riittävyyttä menojen kattamiseen. Tarkemmin ottaen odotamme, että kohtalainen kilpailun taso suosii lopputuloksia, jotka ovat sopusoinnussa julkisten varojen tehokkaan ja pitkänäköisen käytön kanssa, siinä missä sekä vähäinen että voimakas kilpailu suosivat erityisintressipolitiikkaa ja lyhytnäköisyyttä. Manner-Suomen kunnat vuosina 2001–2014 kattavan aineiston analyysi viittaa siihen, että menojen tason yhteys puoluejärjestelmän hajanaisuuteen on U:n muotoinen. Löydämme myös viitteitä siitä, että tulorahoituksen riittävyys on sitä parempi, mitä korkeampi äänestysprosentti on, mutta tämä yhteys on jokseenkin epävarma

Puun ja kuoren välissä? Paikallistason poliittisen kilpailun yhteys kuntien talouteen

Kunnat ovat suomalaisen hyvinvointivaltiomallin keskiössä, ja se, miten kunnat hoitavat talouttaan, vaikuttaa koko järjestelmän kestävyyteen. Tässä tutkimuksessa kysymme, millainen yhteys paikallistason poliittisella kilpailulla on vaihteluun kuntien taloustilanteessa. Odotamme, että paikallisen poliittisen järjestelmän kilpailullisuuteen liittyvät muuttujat ovat ei-lineaarisessa yhteydessä keskeisiin julkistaloudellisiin muuttujiin, jotka mittaavat kuntien menojen tasoa ja tulorahoituksen riittävyyttä menojen kattamiseen. Tarkemmin ottaen odotamme, että kohtalainen kilpailun taso suosii lopputuloksia, jotka ovat sopusoinnussa julkisten varojen tehokkaan ja pitkänäköisen käytön kanssa, siinä missä sekä vähäinen että voimakas kilpailu suosivat erityisintressipolitiikkaa ja lyhytnäköisyyttä. Manner-Suomen kunnat vuosina 2001–2014 kattavan aineiston analyysi viittaa siihen, että menojen tason yhteys puoluejärjestelmän hajanaisuuteen on U:n muotoinen. Löydämme myös viitteitä siitä, että tulorahoituksen riittävyys on sitä parempi, mitä korkeampi äänestysprosentti on, mutta tämä yhteys on jokseenkin epävarma.</p